Teknisen harjoittelijan muistelu 1988-1989

Sanotaan, että kaiken minkä ihmisen tarvitsee elämästä oppia, hän oppii lastentarhassa. Sanoisin, että kaiken minkä tarvitsee oppia työelämästä oppii konepajalla. Ole reilu, rehti ja suora. Hoida työsi. Jos et jostakin tykkää. Anna olla. Asialliset asiat voi silti hoitaa. Tämä on jäänyt päällimmäisenä mieleen konepajalta. Hyvä ja reilu henki ja tekemisen meininki.

 

Ja onhan sieltä tietenkin jäänyt monta hyvää oppia itse konepajatyöstä ja monta hauska sattumaa ja tapahtumaa. Ja vino pino hyviä juttuja ja vitsejä, joita olen vuosien aikana kertonut eteenpäin. Kolme klassikko Papukaija-vitsiä. Kauniina muistona on jäänyt myös mieleen miltä pakkasaamu näyttää, kun ilma seisoo kuulaan raikkaana radan yllä konepajan vieressä. Ja konepajan tuoksut. Öljyn tuoksuun sekoittunut hitsauksen tuoksu. Ja kyllä, tarkoituksella käytän sanaa tuoksu. Enkä haju. Hyvälle tuo tuoksui. Ja miten voisi unohtaa sen, kun diesel-moottori jyrähtää käyntiin. Jotain jylhän kaunista siinä on. Eikä pidä unohtaa lakkabensiiniä. Kuinka se polttaa ja kirvelee ihoa. Kyllähän minua varoitettiin siitä veturin osia pestessäni. Mutta luulin olevani tällaisen yläpuolella. Kunnes se kirvely ja ihon punoittaminen pienellä viiveellä alkoi. Sitä ei voi unohtaa.

 

Jos en väärin muista, muistan vielä osaksi eri osastoiden ja koneiden sijainnit. Alaovesta tultaessa jäi vasemmalle levyprässi. Ja oikealle Leo Teirin koppi. Oikealla oli myös levyntaivutin. Sitten alkoi isompi halli, jossa oli nk. "Mannila" lähellä ovea, josta päästiin naisten pukuhuoneeseen ja ruokalaan. Samassa tilassa oli myös konepajan vanhin työntekijä. Karusellisorvi Viipurin konepajalta. Sorvilla kunnostettiin veturien pyöriä. Isoimmassa hallissa sijaitsi "Ainola". Varasto, joka oli saanut lempinimensä varastonhoitajansa Ainon mukaan. Jo sen ensimmäisen Ainon. Ainolan edessä ikkunan vieressä oli rivissä työstökoneita. Erilaisia sorveja ja viimeisenä NC-saha. Sahalla minäkin tein nk. urakkaa. Uloimmalla isossa hallissa oli kiskot ja kanaalit.

 

Tietenkin mieleen on jäänyt Ratatyökuorma-auto TKA7, joka oli konepajalla suunniteltu. Pasilassa vuosia töissä olleena olen niitä katsellut ratapihalla töissä. Ja jos viereen on sattunut kaveri, olen arvuutellut, että tiedätkö mikä tuon nimi on ja missä se on suunniteltu. Eivät ole tienneet. Vetureista ja ratatyökuorma-autoista on mieleen jäänyt montakin asiaa. Päällimmäisenä tulee kuitenkin mieleen "kuolleen miehen-kytkin". Turvalaite, jolla estetään se, että kuljettajan ollessa syystä tai toisesta estynyt kuljettamaan ajoneuvoa, se ei liiku itsekseen. Toisessa edellä mainituista käsi pidettiin kytkimellä ja nostettiin välillä ylös. Ja toisessa toimittiin päinvastoin. Eli välillä kytkintä piti painaa. Jos edellä mainitusti ei toimittu ajoneuvo pysähtyi.

 

Eikä pidä unohtaa raideleveydeltään 75 cm:n höyryveturia, joka kunnostettiin käyttökuntoon konepajalla joskus -80-luvun lopulla. Villi veikkaus on, että se lähti kunnostettuna pajalta vuonna -89.

 

Ja eihän konepaja olisi ollut konepaja ilman konepajan johtajaa Simo Nummelinia, joka opetti myös konepiirustusta meille tuleville teknikoille Tekulla. Simosta on jäänyt mieleen vanha Fiat, jolla hän ajoi. Ja se, että Simo piti alaistensa puolta ja hankki kaikki tarvittavat laitteet ja koneet, jotta työt onnistuivat. Näin muistan ainakin minulle kerrotun.

 

Vielä tähän lopuksi muistini lokeroista tuli mieleen siivouskoppi, jossa tyttöin Ritva, Ulla, Anja, Kaija, Anneli ja Aino kanssa istuimme välillä tauoilla. Tyttöin nimet mainitsen tarkoituksella erikseen, ettei jäisi mielikuva, että olen unohtanut, että konepajalla työskenteli muutama "Ellikin". Kyllä minä muistan Teidät muutkin. Sivuston työntekijäluetteloa selatessa muistin Teidät kaikki. Ja taisinpa muistaa myös kaikkien työtehtävät tai työpisteen sijainnin. Kaikkia Teitä lämmöllä muistan. Hyviä työkavereita olitte.

 

Helsingissä kesällä 2015 Sari Ruuskanen (os. Salo)

teknillinen harjoittelija konepajalla vuosina 1988-1989