Oli lämmin loppukesän, vai olisikohan tuo ollut alkusyksyä, kaunis

                 aamu 29.08 1960. Konepajan portilla seisoskeli 16 poikaa iältään 15-18

                 vuotta osa oli hyvikin ujon näköisiä, olihan joukossa lähikunnista tuleita

                 poikia. Joukosta erottui aika selkeästi muutama Kuopiolainen poika

                 joilla oli takanaan ammattikoulu, lopuilla oli vain kansakoulu, esimerkiksi

                 minulla oli suoritettu supistetun kansakoulun oppimäärä, mutta se siitä.

                 Tämä oppilaskoulu oli ensimmäinen sodanjälkeinen ammattioppilas-luokka joka oli

                 konepajaan otettu, veturimiesoppilaita oli kyllä  ollut useampiakin kursseja sitä

                 ennen.

                

                  Luettelen tässä poikien nimet: Heimo Ahonen, Martti Hartikainen,

                 Mikko Hartikainen, Reijo Hämäläinen, Seppo Hämäläinen, Pekka

                 Hynynen, Raimo Jokinen, Heikki Kasurinen, Tauno Kinnunen,

                 Raimo Kärppä, Heikki Kasurinren, Jorma Laitinen, Voitto Paulus,

                 Valto Reinikainen Matti Rissanen, Mauri Rissanen, Unto Smedberg.

                

                  Portille tuli vastaan  Kalevi Lehtonen, oppilaskoulun työnjohtaja ja

                 aluksi meille esiteltiin konepajaa ja tarjottin tulokahvit. Tilaisuudessa olivat läsnä

                 ainakin konepajan päällikkö Simo Nummelin ja ylityönjohtaja Eemil Markkanen.

 

                  Sitten siirryttinkin pajan puolelle ja Kalevi Lehtonen esitteli meille

                 tulevaa työpaikkaamme ja joitakin ihmisiä siellä, siinäpä se ensimmäinen

                 päivä kuluikin. Seuraavana aamuna kello seitsemän tultiin pajalle

                 tutustuttiin oppilaskoulun verstaan joka tuli olemaan meidän paikkamme

                 ainakin ensimmäiset kolme kuukautta, siellä teimme erlaisia oppilas-

                 töitä. Harppeja, suorakulmia, pistepuikkoja, erilaisia kulmamittoja,

                 vasaroita, piirtopuikkoja ja sitten kaikkien kauhu "Nuljuksen naula"

                 se oli pari senttiä paksu ja ehkä kuuskymmentä milliä kanttinsa oleva

                 metallin pala, toinen pala oli pari senttiä paksu ja kolme senttiä pitkä

                 neliskanttinen metallin pala. Suurempaan palaan piti tehdä neliön muotoinen

                 reikä ja siihen piti sovittaa se pienempi kappale niin, että

                 se liukui siitä reiästä läpi mutta sen piti pysyä paikoillaan kun kappaleet

                 nostettiin ilmaan. Ensimmäiset tuotantoon liittyvät työt olivat voitelu-

                 öljyn syöttimet eli "veekat" niitä tehttiin kupari- ja villalangasta ja ne

                 olivat varmaan ensimmäisiä urakkatöitä mitä pajalla meidän toimesta.

                

                  Joulun jälkeen alkoivat oppitunnit, joita oli lähes puolet ajasta ja

                 toinen puoli  kului veturien korjauksen parissa, ammattimiesen

                 ”sällinä”. Kaikki oppilaat joutuivat ainakin peraatteessa kiertämään

                 kaikilla konepajan osastoilla ja monissa työpisteissä, siinä oppi

                 ainakin sen,että mitä missäkinpäin konepajaa tapahtui.

                  Koulupäivinä opettelimme monenlaisia konepajalaisten

                 ammattiin liittyviä aineita, matematiikkaa, fysikkaa, aineoppia, koneen-

                 piirustusta, kansalaistietoa ja veturien toimintaan liittyviä aineita.

                 Opettjista muista ainakin Simo Nummelinin, Erkki Miettisen,

                 Matti Mäen, Paavo Mömmön, Pentti Helinin, Eemil Markkasen,

                 Toimi Koposen.ja veturimestari  Martti Siro. Toimi Koponen opetti

                 liikuntaa, hän oli itse ollut aktiivinen yleisurheilija ja painonnostaja.

                  Meidäkin joukoissa oli urheilijoita hiihtoa harrastivat ihan tosissaan

                  ainakin Raimo Jokinen ja Pekka Hynynen olivat maakuntaviesti

                  tason hiihtäjiä, Unto Smedberg harrasti  kestävyysjuoksua,

                 Heikki Kasurinen oli nyrkkeilijä ja moottoriurheilija, Mauri Rissasesta

                 tuli myöhemmin maajoukkuetason lentopalloilija, minäkin yritin

                 urheilla lajini oli paini. Alvar Herranen tosin sanoi minulle, entinen 

                 painija kun oli, ettei sinusta tule painijaa kun sinulla on niin lyhyet

                 kädet, oikeassahan ”Allu” siinä olikin painija urani loppui armeijassa

                 sattuneeseen tapaturmaan, polvi särkyi Pahkajäven metsässä polku-

                 pyöräkolarssa ja se ei ikinä parantunut entiselleen.Kesken oppisopimus- ajan

                 loppumista joukostamme lähti muihin töihin tai koulutukseen

                 ainakin Heimo Ahonen, Mikko Hartikainen, Jorma Laitinen ,

                 Heikki Kasurinen ja Tauno Kinnunen, Pekka Hynynen lähti

                 veturimieshommiin Kouvolaan ja Mauri Rissanen Kuopioon

                 tosin Mauri oli konepajalla työssä useita vuosia oppilaskoulun

                 jälkeen. Oppiaika konepajassa oli neljä vuotta, ammattikoulun

                 suorittaneet saivat puoli vuotta hyvitystä, eli heillä oppiaika oli

                 kolme jaa puoli vuotta. Kuun pari vuotta aikaa oli kulunut oli

                 edessä luokkaretki, kiertelimme retkeilyvaunulla viikon ajan eri

                 paikkakunnilla tutustumassa lähinnä konepaja-alan yrityksiin.

                 Hyvinkään VR:n konepaja, Pasilan ja Turun VR:n konepajat

                 Valmetin ja Tampellan konepajat Tampereella se matka oli

                 todella hieno ja ikimuistoinen. Kaikkien konepajakoulujen kesken

                 järjestettiin vuorovuosin yleisurheilukilpailut joihin osallistuttiin

                 koko joukkueella, Pasila ja Hyvinkää olivat parhaita mutta ei se

                 voitto vaan matkustaminen. Osallistuimme Kuopion lentopallo-

                 puulaakisarjoihin oppilaskoulun joukkueella, VR:llä oli oma

                 joukkue A sarjassa, me olimme B sarjassa.

  

                 Kun oppiaika alkoi lähetä loppuaan oli vuorossa ammattioppityö

                 se oli piirtojalka, se piti ensin piirtää ja sitten valmistaa, se olikin

                 aika monimutkainen ja -osainen laite, minulla on se tallessa vieläkin.

                 Siinä on parikymmentä osaa, osat piti mitoittaa tarkasti, että laite toimi

                 Kun sen oli saanut valmiiksi niin siitä huomasi, että kyllä sitä oli

                 jotain oppinut ja osasi tehdä käsillään ja koneillakin jotakin.

                 Kun oppiaika loppui ja näytetyö oli tehty, saimme todistukset ja

                 meistä tuli nuorempia viilaajia, parin vuoden kuluttua olimmekin sitten

                 ihan oikeita ammattimiehiä. Kymmenkunta meistä kuudestatoista

                 jatkoi VR:n palveluksessa eläkeikään asti. Nykyäänkin olemme

                 jollakin tavalla sidoksissa konepajaan, meillähän on tämä perinne-

                 yhdistys, kokoonnumme kuukausittain muistelemaan menneitä ja

                 turisemaan niitä näitä. Vuoden 1960 kurssi onkin tässä oikein hyvin

                 edustettuna. Voitto Paulus on perinneyhdistyksen sihteeri, Matti

                 Rissanen on taloudenhoitaja ja Unto Smedberg on taloudentarkastaja.

               

                 Kuopiossa marraskuussa 2014 Matti Rissanen