Suurpiirteinen muistelus höyryveturin kattilan korjauksen työnkulusta.

 

Sinä aikana, kun minä aloitin VR Kuopion konepajalla vuonna 1969, höyryvetureiden korjaus oli jo sielläkin vähenemässä, koska dieselveturit alkoivat olla käytetyintä vetokalustoa ja sähkövetokin alkoi pian työnsä. Höyryvetureiden käyttö oli vähäistä ja veturit tulivat konepajaan yleensä kattila-ajan loppumisen takia, luokkakorjausten edellyttämät ajomäärät eivät enää täyttyneet, joten kattilatkin olivat päässeet helpommalla.

Kattilan korjaukset tehtiin Kuopion konepajassa minun aikanani veturinrungon päällä. Aluksi veturi esipestiin ja aloitettiin purkaminen, kattilan varustimet irrotettiin korjattaviksi. Veturinrunko kattiloineen nostettiin pyöriltään pesuvankkureille, joilla veturin "raato" siirrettiin pesuosastolle. Siellä kattilasta riisuttiin eristeet, tulistin-, tuli- ja lieskaputket. Kattilakivi kattilasta hakattiin normaalin työajan jälkeen erikoisen, tehtävään kehitetyn paineilmahakkurin avulla, melua ja pölyä oli kovasti. Kattila ja veturi pestiin ennen sen siirtoa kaarihalliin ja nostoa korjauspukeille. T4-luokan korjauksissa veturia ei aina purettu kokonaan, vaan kattilan kunnostus ja tarkastus tehtiin veturin ollessa pyörillään. Kattilan eristeet ja varustimet poistettiin kyllä aina, putkista voitiin ottaa vain näyteputkia, joiden kunnon perusteella päätettiin korjauksen laajuus.

Kattilalle tehtiin silmämääräinen tarkastus ja määriteltiin kunnostustoimenpiteet. Mikäli kattila todettiin tulipesältään riittävän heikkokuntoiseksi, se lähetettiin VR Hyvinkään konepajalle kunnostettavaksi. Melko suuretkin paikkaukset tehtiin Kuopiossa. Tarkastuspöytäkirjoissa kohdassa: "Tarkastuksessa tehdyt huomiot”, käy ilmi millaisia vikoja kattilassa on havaittu. Repeytymät, syöpymät, tuli- ja lieskaputkien päidenrikkonaisuus, joskus putkien likaisuus, osien heikkokuntoisuus ja poikkinaiset side- ja muut pultit olivat yleisiä. Kattopulttien ympärillä, vesitilanpuolella, syöpymiä tutkittiin konepajalle -60 -70-lukujen vaihteessa hankitulla, sen aikaiseksi pienikokoisella, ultra-äänimittarilla, ei enää tarvinnut aina turvautua poraukseen. Konepajan entinen suurikokoinen ultraäänilaite ei sopinut näin ohuiden aineiden mittaukseen, eikä siihen saanut niin pieniä antureita, jotka olisivat käyneet tähän tarkoitukseen, akselien ja muuhun vahvempien metallien tutkimiseen se käy yhä. Tulipesässä etunurkat alhaalta olivat usein syöpyneet ja huonokuntoiset.

Tuli- ja lieskaputkista poistettiin kattilakivi putkienpuhdistuskoneessa. Puhdistus tapahtui niin, että putket ajettiin koneen läpi. Tämän jälkeen putkista katkaistiin rikkoutuneet päät katkaisukoneessa. Tarkastuksessa hyväksyttyihin putkiin hitsattiin takimmaisen tuliputkilevyn reikien mukaiset ns. supistukset, jotka oli tehty kullekin kattilasarjalle sopivin "lestein" supistuskoneessa. Supistettavan, noin puolimetrisenputken toinen pää kuumennettiin nestekaasuliekillä tarkoitusta varten kehitetyssä erikoisuunissa ja sopivan tulinen putken pää puristettiin supistuskoneeseen asennettujen muottien avulla halutun kokoiseksi. Supistukset tehtiin sarjatyönä ja niitä oli valmiina varastossa eri putkikokoja varten. Supistukset hitsattiin putkiin suojakaasu, C02-lankahitsauksena. Tulistinputket koeponnistettiin ja tarkastettiin silmämääräisesti.

Pahimpien repeämien ja laajojen syöpymien kohdat leikattiin pois ja laitettiin uudesta levystä paikat. Pienemmät syöpymät täyttöhitsattiin ja paikalliset repeämät avattiin paineilmataltalla ja hitsattiin. Katkenneiksi todetut sidepultit meislattiin hitsauksistaan irti ja poistettiin. Uudet sidepultit hitsattiin paikoilleen suojakaasulankahitsauksena. Pohjarenkaan ja muut uusimista kaipaavat niitit meislattiin irti ja uudet niitit kuumennettiin sähköisellä niitin kuumentimella ja niitattiin paikoilleen paineilmavasaralla. Varotulpat uusittiin.

Kattilan muiden osien kunnostuksen jälkeen tuli- ja lieskaputket asennettiin paikoilleen, mankeloitiin ja hitsattiin takatuliputkilevyyn. Varustimien aukot laipoitettiin ja tehtiin vesipainekoe. Vesipainekokeessa esiin tulleet katkenneet sidepultit, harvoin esiintynyt vuotava putki uusittiin ja muut mahdolliset tihkut tiivistettiin paineen poiston jälkeen.

Hyväksytyn painekokeen jälkeen kattila maalattiin ruosteenestomaalilla, aiemmin lyijymönjällä, viimeaikoina Meta-FerrexilIä ja päästiin muutenkin varustelemaan. Asennettiin tulistinputket, eristeet ja vuoripellit sekä kunnostetut varustimet paikoilleen.

Veturin muidenkin osien, höyrykoneistojen, pyörästön kunnostuksen ja kokoonpanon jälkeen päästiin sitten kattilan varovaiseen lämmittämiseen ja paineen nostoon. Kattilan hyväksymiseksi käyttöön tehtiin vielä käyttötarkastus, jossa todettiin kattilan tiiveys käyttöpaineessa, varustinten toiminta, erityisesti varoventtiilien laukeaminen oikeassa paineessa, painemittarin näytön tarkkuus, vesilasien ja syöttölaitteiden toiminta. Varoventtiilien ja imurien kanssa oli joskus "säätövaikeuksia". Mahdollisesti todettujen puutteellisuuksien, niin sanottujen jälkitöiden tekemisen ja hyväksymisen jälkeen annettiin lupa tehdä veturilla koeajo, millä lopullisesti todettiin koko veturin, höyrykattiloineen, -koneineen ja muine laitteistoineen, kelvollisuus työkäyttöön.

Yksityiskohdat kutakin kattilaa tarkastettaessa olivat useinkin poikkeavat aiemmista tapauksista. Vanhoja kattiloita tutkittaessa parhainta tietoa saa edellisten tarkastuskertojen pöytäkirjoista.

Viljo Tukiainen